torstai 31. tammikuuta 2013

MammaMia

Joskus vaan joku ruoka onnistuu yli odotusten. Nyt onnistui hyvinkin perinteinen lihapullakastike ja täysjyvä pasta. Pitkää, hyvin pitkään olen haaveillut haduttavani isoja lihapullia tomaattikastikkeessa. Tomaattikastike on Leppikallion bravuuri, joka kerta parempaa ja parempaa. Joka kerta hän ylittää itsensä sen kanssa. Niin myös nyt. Valitettavasti lihapullat jäivät kastikkeen varjoon.


Lihapullissa on lampaan- ja hirvenlihaa. Muistiin: seuraavalla kerralla myös hieman sikaa tai sitten pekonia. Oli pikkasen liian kuivaa lihaa makuuni.

Pipoja

Muutama pipo on taasen puikoilla. Vasemmanpuoleinen on menossa Sytomyssyihin. Oikealla on tulossa JC-pipo Leppikalliolle. JC eli Jacquest Cousteau Hat.


Sytomyssyssä on lankan Villa Mokan Mokkasukka-lankaa joustimessa ja loput sitten Novitan Nallea. JC tulee 140 silmukalla Naganosta.

Vaihtotalous

Vaihtotalous on mukava asia. Kaikkea ei tarvitse itse osata tehdä. Ei myöskään nyt. Tarina menee näin: eli ystäväni osaa virkata kauniisti ja minä osaan tehdä kirjoneuleita. Toisinsanoen, ystäväni virkkaa minulle/meille kauniin perhospöytäliinan ja minä neulon hänelle kissalapaset lämmittämään käsiä. Rahaa tässä ei vaihdeta vaan valmista tuotetta.


Lankana on Novita 7-veljestä vaaleanharmaa ja musta. Puikot 3mm ja mallihan on CatMittens.

Puudelipäivitys

Se pakollinen puudelikuva.

Dali terhakkaan joulukuussa 2012 Lohjan ABC:n parkkipaikalla
-k-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti